Tunne oma ytimesi, ole rohkea ja utelias, verkostoidu ja opi – Johtajuuden Naiskamarin kohtaamisia

Kauppakamarin Johtajuuden Naiskamarissa 121 naisvaikuttajaa kokoontui Varmassa 22.3. Huikeissa puheenvuoroissa kerrottiin hyvin henkilökohtaisia kokemuksia omasta johtajaurasta: millaisia polkuja on tultu tähän päivään ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet.

Naisjohtajien pitää tukea toisiaan ja verkostoitua

Keskeinen viesti tilaisuudessa oli verkostoitumisen korostaminen. Kelan viestintäjohtaja Pipsa Lotta Marjamäki kertoi, mitä hän oppi armeijassa kersanttina. Miesten välinen solidaarisuus oli kuulemma upeaa: ketään ei parjattu tai kyykytetty vaan tuettiin ja taputeltiin sekä ystävällisesti tuupittiin eteenpäin. Tällaista tukemista hän toivoisi enemmän naisiltakin.

Pipsa Lotta kertoi itse pitävänsä selkeistä käskyistä: ”Pystytä teltta sata metriä käteni osoittamaan suuntaan.” Asiantuntijaorganisaatioissa hän on kuitenkin oppinut, että useita ihmisiä pitää motivoida muilla keinoin. Nykytyössään Kelassa hän on juuri nyt hyvin haastavassa paikassa, jossa armeijan opit eivät todellakaan riitä. Johtajan on kerrottava paitsi mitä myös miksi ja perusteltava asiat eri ihmisille eri tavoin. Avoimuus on tärkeää. Hän ja muut tilaisuuden puhujat korostivat jämäkkyyttä ja suoraselkäisyyttä johtamistyössä.

Hallituspartnerit Helsingin toiminnanjohtaja Raija-Leena Söderholmilla on huikea ja monipuolinen ura sekä tanssijan ja insinöörin tausta. Hän on aina tarttunut rohkeasti uusiin haasteisiin, milloin on johdettavana ollut Ikea, milloin Stockmann Beautyn lanseeraus tai Hobby Hallin verkkokauppa. Raija-Leenankin puheissa nousi esiin verkostoituminen ja omat lähiverkostot sekä pystypäinen ja tavoitteellinen omana itsenä toimiminen.

Kasvun kaava sisältää uteliaisuuden ja rohkeuden

Verso Foodin hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen on ollut monessa mukana. Naiskamarissa Leena fokusoi kasvuun: sekä yrityksen että henkilökohtaiseen kasvuun, jotka kulkevat osin käsi kädessä. Leenan esittämässä kasvun kaavassa riman korkeudella on merkitystä.

Kasvussa Leena korosti kahta johtajan ominaisuutta: uteliaisuutta ja rohkeutta. Uteliaisuuteen kuuluu verkostoituminen, innostuminen ja innostaminen, uuden kokeilu. Rohkeutta on heittäytyminen, luottaminen intuitioon ja epäonnistumisten näkeminen uuden alkuna. Myös omat uskomukset on hyvä ajoittain tarkistaa – tässä auttaa myös keskustelut muiden kanssa.

Leena Saarisen johtajatarinat kirvoittivat raikuvia nauruja. Ehkä myös itseironian taito on ajoittain tärkeää ja se, ettei tee itsestään turhantärkeää pönöttäjää, vaikka asialliset hommat hoidetaan aina hyvin.

Kauppakamari verkostoi myös uudessa ryhmämentorointiohjelmassa

Kauppakamarin yksi tehtävä on verkostoida alueen yrityksiä ja näiden väkeä. Johtajuuden Naiskamari on esimerkki tästä.

Uutena palveluna Helsingin seudun kauppakamarissa on yritysten johtajille ja päättäjille kehitetty ryhmämentorointiohjelma, jossa fokusoidaan yrityksen kasvun tukemiseen ja hyödynnetään myös verkoston voimaa. Mukaan hyväksytyille yrityksille kiinnitetään 100 päivän ajaksi heidän haasteisiinsa perehtyneet, vahvan bisneskokemuksen omaavat mentorit.

Kaikki viisaus ei kuitenkaan asu arvostetun mentorinkaan päässä, vaan osallistuvat yritykset työstävät asioita pienissä, luottamuksellisissa ryhmissä, joissa saman ongelman kanssa kamppailevat yritykset saavat vetoapua myös toisiltaan. Vaikuttavuuden takaavat tapaamisia seuraavat sparraushetket omassa organisaatiossa.

Kasvu 100 -mentorointipilottiin haetaan nyt yrityksiä

Kauppakamarin arvostetut koulutukset ovat jo brändi itsessään. Viisi vuotta sitten käynnistimme koulutusten rinnalle yritysjohdon luottamukselliset 10-20 henkilön vertaisryhmät, Klubit. Nyt olemme asiakkaiden toiveiden mukaisesti tuomassa tarjontaamme myös mentorointia hyödyntävät kasvuohjelmat.

Osallistujat saavat

  1. mentorointia ja neuvoja alan kovilta osaajilta
  2. luottamuksellista sparrausta samassa tilanteessa olevilta yrityksiltä
  3. tehokkaan mallin työstää ja jalkauttaa asiat omassa organisaatiossa.

Haemme nyt yrityksiä mukaan syksyn 2017 Kasvu 100 -pilottiohjelmaan. Haluaako yrityksesi ottaa seuraavan askeleen ja tehostaa kasvuaan ulkopuolisen tuen avulla? Nyt siihen on mahdollisuus uudessa, maksullisessa ohjelmassa.

Jos kiinnostuit, soita tai laita meille Helsingin seudun kauppakamariin viestiä alla olevin yhteystiedoin. Kerromme mielellään lisää ohjelmasta, sen konseptista ja kustannuksista – hinta määräytyy mm. yrityksestä tulevien osallistujien määrän mukaan.

– Milla Kajanne

Milla Kajanne
Suunnittelija, Kasvu 100 -mentorointiohjelma
040 922 1303
milla.kajanne@chamber.fi

Antti-Pekka Hulkko
Palveluliiketoiminnan johtaja
050 343 1574
antti-pekka.hulkko@chamber.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s